TTS Työtehoseura ry:n ja Monik ry:n HOPE -hankkeessa autetaan maahanmuuttajia ammatin tai uran etsimisessä ja työelämään siirtymisessä. Hanke keskittyy maahanmuuttajiin, joiden kotoutumiskoulutus on loppuvaiheessa tai juuri päättynyt. Osallistujille laaditaan yksilöllinen koulutus- ja työllistämispolku. Sopivan koulutusalan löytymistä helpottaa koulutuskaruselli, jossa eri aloihin tutustutaan noin viikon jaksoissa. Hanke jatkuu vuoden 2018 loppuun, joten siihen voi edelleen osallistua.

HOPE hanke TTS

Kotoutumiskoulutuksen jälkeinen sparraus tärkeää

Suomeen tuleville maahanmuuttajille järjestettävän kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on antaa heille sellaiset kielelliset, kulttuuriset ja elämänhallintaan liittyvät valmiudet, joiden avulla on mahdollista sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan, toimia työelämässä ja hakeutua jatko-opintoihin. Mikäli kotoutumiskoulutuksen jälkeiset jatkotoimenpiteet viivästyvät, voi koulutuksessa syntynyt motivaatio ja työllistymisinto heikentyä ja aluillaan oleva kielitaito taantua. HOPE -hankkeessa keskitytään niihin toimenpiteisiin, jotka tukevat nopeaa työllistymistä jatkumona kotoutumiskoulutukselle.

”Monella maahanmuuttajalla on ammatillista osaamista. On realistista, että he voivat työllistyä kieli- ja täydennyskoulutuksen jälkeen osaamistaan vastaaviin tehtäviin tai kouluttautua uuteen ammattiin. Osaamisen tunnistamista on kehitettävä ja kannustettava maahanmuuttajia aktiivisuuteen sekä tuomaan osaamistaan esille. Näitä asioita Hope -hankkeessa edistetään”, kertoo TTS:n opinto-ohjaaja Annikka Myrsky.

Koulutuskaruselli auttaa alan valinnassa

Maahanmuuttajan ammatinvalintaa helpottaa hankkeen koulutuskaruselli, jossa pääsee kokeilemaan eri alojen työtehtäviä, työkaluja, koneita ja laitteita. Työtehoseurassa koulutuskaruselliin kuuluvat muun muassa maanrakennus-, rakennus-, kuljetus-, puutarha-, kiinteistönhuolto- ja logistiikka-alat, joiden opintosisältöihin tutustutaan noin viikon mittaisissa jaksoissa oppilaitoksen omien opiskelijaryhmien mukana. HOPE-hankkeessa on mukana myös yritysverkosto ja tavoitteena on, että verkostosta löytyy työharjoittelupaikkojen lisäksi myös vakituisia työpaikkoja.

Yrittäjänä toimiminen on vaihtoehto työllistymiseen, mutta Suomen yrityspalvelujärjestelmä on melko monimutkainen. Monet tahot tarjoavat yrittäjäsparrausta, myös erikseen maahanmuuttajille. HOPE-hankkeessa yrittämisestä kiinnostuneet henkilöt ohjataan heille sopiviin yrittäjäkoulutuksiin. Maahanmuuttajanaisten yrittäjyyden tukemiseen käytetään Vantaan Nicehearts ry:n naisyrittäjyysosaamista.

Räätälöity koulutuspolku porttina työelämään

HOPE- hankkeessa annetaan maahanmuuttajille aluksi yksilöohjausta, jonka jälkeen valitaan hanketyöntekijän ohjauksella itselle sopivin ja mieluisin koulutuspolku seuraavista vaihtoehdoista:
• Osallistuminen koulutuskaruselliin, jossa on mahdollista tutustua eri opiskelualoihin
• Työssäoppiminen yhteistyöverkoston yrityksissä: apua ansioluettelon ja työhakemusten kirjoittamiseen.
• Ohjaus suoraan tietylle opiskelualalle: auttaminen hakulomakkeiden täyttämisessä.
• Ohjaus yrittäjäsparraukseen, myös pelkästään naisille suunnattua yrittäjäkoulutusta (Nicehearts).

Kiinnostuitko?

Hankkeeseen voi osallistua vuoden 2018 loppuun asti. Lisätietoja antavat hankkeen koordinoija TTS sekä yksilöohjauksesta vastaava Monik ry, jolla on myös neuvontapiste Puhoksen ostoskeskuksessa, Helsingin Itäkeskuksessa http://safestadi.munstadi.fi/miten-voimme-auttaa/

Lisätietoja:
TTS: Anu Ahtela, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , 044-7143 719

HOPE löytyy:

Facebookista @HOPEhanke Klikkaa hankkeen Facebook-sivulle tästä
Monikin www-sivuilta http://monik.fi/index.php/node/71
Linkki aloitustiedotteeseen: http://www.tts.fi/tts-1/uutishuone/uutisarkisto-uh/109-tts/2273-maahanmuuttajien-kotoutumista-ja-tyollistymista-edistava-hope-hanke-alkanut

TE-toimiston koulutusporttitunnus: K01358

Hankkeen rahoitus

Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) ja sen toteutusaika on 1.10.2016 – 31.12.2018. Hankkeen toteuttajat ovat TTS, joka koordinoi hanketta sekä Monik ry (www.monik.fi). Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat muun muassa TE-toimistot, R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry, Vantaan Nicehearts ry ja Arffman Consulting. HOPE-hanke kuuluu maahanmuuttajien kotoutumista tukevaan Kotona Suomessa –toimenpidekokonaisuuteen, jota koordinoi Uudenmaan ELY-keskus.

Hankkeen toteuttajat

TTS Työtehoseura on valtakunnallinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio, joka kouluttaa vuosittain noin 7000 opiskelijaa eri alojen ammattilaisiksi. Koulutustoiminnan lisäksi TTS Työtehoseura tutkii ja kehittää noin 80 vuosittaisen projektin avulla työmenetelmien toiminnallisuutta, tehokkuutta ja tuottavuutta. www.tts.fi
Monik ry on monikulttuurinen järjestö, jonka tarkoituksena on edistää kotoutumista ja kansalaisryhmien välistä vuorovaikutusta Suomessa. Monik ry tarjoaa erilaista uraa edistävää toimintaa, kuten työhönvalmennusta, uraneuvontaa, koulutuksia ja vapaa-ajan toimintaa. Järjestö edistää kahdensuuntaista kotoutumista tukemalla työyhteisöjä, työnantajia sekä muita maahanmuuttajia työssään kohtaavia. Järjestö myös tutkii vähemmistöjen menestymistä yhteiskunnassa. www.monik.fi

TTS logo jpg rgb     400dpiLogo    kotona suomessa

     VipuvoimaaEU 2014 2020 cmyk         EU ESR FI vertical 20mm rgb

TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto