Hyppää sisältöön

Lypsykarjojen vaihtoehtoiset kuivitusratkaisut

Lypsykarjatiloilla tarvitaan tietoa vaihtoehtoisista kuivikemateriaaleista, kun turvetta ei jatkossa välttämättä enää ole saatavilla entiseen tapaan. Hankkeen tavoitteena on löytää terveellisiä, turvallisia ja kestävästi tuotettuja kuivikkeita turpeen tilalle. Tieto uusista kuivikemateriaaleista on tärkeää myös neuvonnalle, rakennussuunnittelijoille, ja muille maidontuotannon parissa työskenteleville asiantuntijoille.

Hankkeen aikataulu:1/2024 – 12/2025
Hankkeen toteuttajat:Ryhmähankkeen päätoteuttajana on Savonia-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina ovat Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Luonnonvarakeskus, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopiston mittaustekniikanlaitos, Työtehoseura ja Työterveyslaitos.
Hankkeen rahoittajat:EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF, Pohjois-Savon Liitto


Kuivitus on lypsykarjoissa merkittävä eläinten hyvinvointi- ja elintarviketurvallisuustekijä ja kuiviketta tarvitaan tiloilla päivittäin. Kuivikkeen valintaan vaikuttavat kuivikkeen imukyky, vaikutukset eläinten terveyteen, hyvinvointiin, elintarviketurvallisuuteen ja navetassa työskentelevien ihmisten terveyteen sekä kuivikkeiden toimivuus ja käytettävyys navetoissa. Lisäksi kuivikkeen on oltava taloudellista ja ympäristön kannalta kestävää käyttää.

Turve on yleisesti käytetty kuivike lypsykarjanavetoissa. Suomen JTF-suunnitelman tavoitteena on puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä ja luopua käytöstä kokonaan pidemmällä aikavälillä. Tämä vähentää myös kuiviketurpeen saatavuutta, sillä turpeen nostaminen pelkästään kuivikekäyttöön ei ole kannattavaa. Energiaturpeen käytön väheneminen ohjaa myös puupohjaisia kuivikemateriaaleja energiakäyttöön. Nykyisten kuivikemateriaalien saatavuus heikentyy ja hinnat oletettavasti nousevat.

Hankkeessa selvitetään kuivikkeiden ominaisuuksia monialaisesti eläinten, ihmisten ja ympäristön näkökulmasta seitsemän eri toimijan yhteistyönä neljän eri maakunnan alueella.  Turvetta korvaavina materiaaleina tarkastellaan pääasiassa separoitua kuivajaetta ja hiekkaa. Työtehoseuran osuudessa tarkastellaan eri kuivitusratkaisujen käytettävyyttä ja vaikutuksia työnkäyttöön ja työn sujuvuuteen.

Linkit ja julkaisut

Lisää tietoa päätoteuttajan sivuilta: Alkaneet hankkeet – Savonia Hankkeet

Hankkeen yhteyshenkilö

Haku