Rakenteiden saumaajan henkilösertifikaatti (Suomen Laatusertifiointi)
Kurssin tavoite
Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet tehdä
saumaustöitä ohjeiden ja määräysten mukaisesti, sekä suoriutumaan henkilösertifioinnin vaatimusten mukaisista teoriatentistä ja
työnäytöstä.
Henkilösertifikaatti on luotettava menetelmä pätevyyden osoittamiseksi tilaajille.
Osana koulutusta on mahdollista suorittaa Talonrakennusalan ammattitutkinnon osa 33. Joustavat saumaukset.
Koulutuspäivän päätteeksi järjestetään kirjallinen tentti, jonka osallistuja hyväksytysti suoritettuaan voi antaa työnäytön todellisessa saumaustyökohteessa, erikseen sovittuna ajankohtana viimeistään 12kk kuluessa tentin suorittamisesta.
Henkilösertifiointi
Koulutuksen kokonaisuudessaan suorittanut voi hakea henkilösertifiointia Suomen Laatusertifiointi Ry:lta.
Henkilösertifikaatin myöntäminen edellyttää 1,5 vuoden työkokemusta rakennusalalta sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia.
Sisältö
Koulutus koostuu teoriapäivästä ja näyttötyöstä,
joka suoritetaan aidolla työmaalla
Henkilösertifioitu rakenteiden saumaaja tuntee
- joustavissa saumauksissa käytettävien tuotteiden hyväksyntämenettelyn
- saumattavien rakennustuotteiden/materiaalien ominaisuudet ja niiden merkityksen saumaustyön onnistumiselle
- tuoteperheajattelun ja sen merkityksen
- materiaalien valmistajan ohjeiden mukaisen säilytyksen/varastoinnin
- työturvallisuusmääräykset materiaalien ja korkealla työskentelyn osalta.
Henkilösertifioitu rakenteiden saumaaja osaa
- lukea työ- ja rakennepiirustuksia, työselostusta sekä asennusohjeita
- noudattaa tuotteen valmistajan ilmoittamia asennusohjeita
- tunnistaa vääränlaiset asennusolosuhteet (alustan kosteus, ilman kosteus ja lämpötila jne.)
- mitata ja arvioida tuotteiden menekkiä
- tehdä vanhan saumakohdan pohjustuksen
- valita ja asentaa oikeanlaiset pohjanauhat
- asentaa saumausmassan ja viimeistellä saumapinnan
- käyttää putoamissuojaimia ja todeta niiden määräaikaistarkastuksen tehdyksi
- käyttää henkilönostimia
- ottaa huomioon muut työmaalla työn vaikutusalueella olevat henkilöt mm. haitta-aineiden leviämisen osalta.
• Saumaustyöt Suomessa
• Saumaukset uudisrakentamisessa ja korjausrakentamisessa
• Saumauksessa käytettäviä materiaaleja (hybridit, nauhat, akryyli- & silikonimassat)
• Työturvallisuus
• Haitta-aineet saumaustöissä
• Saumaustyön yleisimpiä virheitä
Lisätietoja sertifioinnista:[[https://www.laatusertifiointi.fi/]]
Aika ja paikka: | 22.10.2024, TTS Työtehoseura, Sarkatie 1, 01720 Vantaa |
---|---|
Toimiala: | Talonrakennus |
Ilmoittautuminen: | 02.07.2024 - |
Hinta ja lisätiedot
Hinta 620€ (sis. näyttö pk-seudulla) + alv 24%.
Suomen Rakennussaumausyhdistyksen jäsenille etuhintaan 550€ (sis. näyttö pk-seudulla) + alv 24%.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella toteutettavan näytön matkakustannukset erillisen sopimuksen mukaisesti.
Aiemmin myönnetyn, voimassaolevan saumaustyökortin voi päivittää henkilösertifikaatiksi suorittamalla kirjallisen kokeen oppilaitoksessa. Kirjallisen kokeen ja suorituksen rekisteröinnin hinta 130€ + alv 24%.
KOULUTUKSEN PERUUTUSEHDOT
Koulutukseen osallistumisen voi peruuttaa viimeistään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta maksuttomasti. Myöhemmin kuin kaksi viikkoa ennen tilaisuutta tehdyistä peruutuksista perimme 50 % osallistumismaksusta ja myöhemmin kuin viikkoa ennen tilaisuutta tehdyistä peruutuksista osallistumismaksun kokonaisuudessaan
Koulutuksen yhteystiedot
Koulutuskoordinaattori Alina Arkonkoski p. 041 732 5219 tai alina.arkonkoski@tts.fiKoulutuspäällikkö Jari Suuronen p. 044 4811 112 jari.suuronen@tts.fi