Älysikala – innovaatio sikatalouteen
Jaa artikkeli:
Parivuotinen Älysikala-pilotointi on päättymässä. Mitä opittiin, mitä saavutettiin?
Älysikalan ideana on ollut kokeilla, miten onnistuu sikatilalla eläinkohtainen seuranta. Atrian A-Tuottajiin kuuluvalla Hyppösen sikatilalla Isossakyrössä on puolentoista vuoden aikana merkitty e-korvamerkillä yli 10 000 possua, joita on seurattu läpi elinkaaren. Työtehoseuran toteuttamassa Älysikala-pilotoinnissa on Atrian lisäksi ollut yhteistyössä mukana Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta.
Eläinten hyvinvoinnin lisäksi painotuksena on ollut sikatilojen parempi tuottavuus. Datankeruussa on apuna käytetty uusinta teknologiaa. Yrittäjä Antti Hyppönen Hyppösen sikatilalta arvioi arvokkaaksi tulokseksi uudenlaisen toimintamallin tietopohjaiseen johtamiseen.
– Älysikalassa on parasta, että näkee eläinkohtaisia tietoja reaaliaikaisesti. Hyötyjä on saatu, kun on pystytty muuttamaan managementia tiedon pohjalta. Datasta näkee, miten muutokset vaikuttavat eläinten kasvuun tai terveyteen. Ykköstavoite on, että tuotanto voi hyvin, kertaa Antti Hyppönen.
Käytännön ja tutkimuksen välinen yhteistyö on mahdollistanut uusien teknologioiden ja sovellusten kokeilut aidoissa ympäristöissä. Kerättyä dataa on analysoitu ja arvioitu yhdessä asiantuntijoiden kanssa.
– Lihasiaksi kasvatettavia porsaita ei ole aiemmin seurattu yksilöinä ja sen takia meillä ei ole ollut tiedossa, mitkä kaikki asiat vaikuttavat sian elämän aikana terveyteen ja kasvuun. Esimerkiksi yhtenä havaintona on ollut, että sikojen kasvuun vaikuttaa olennaisesti syntymäkoko, kertoo Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisen professori Mari Heinonen.
Pilotoinnin kokemuksia ja tuloksia esitellään maksuttomassa Älysikala-tuloswebinaarissa 11.12.2024 klo 13-14:30.
– Älysikala-konsepti on ollut uudenlainen tapa toimia ja se on kiinnostanut myös kansainvälisesti. Uutta teknologiaa hyödyntävästä kokeilusta löytyy sovellettavaa myös muille tuotantosuunnille ja sika-alan ulkopuolelle, arvioi Atria Sika -ketjun kehityspäällikkö Niina Immonen.
Älysikala-tuloswebinaari
Ke 11.12.2024 klo 13-14:30
Ilmoittautumiset 10.12.2024 mennessä
Sähköisellä Webropol-lomakkeella
Tuloskuulumisten sarja ja tapahtuma Facebookissa Uudet teknologiat & Maatalous
Rahoituslähteenä Euroopan maaseuturahasto, Manner-Suomen maaseutuohjelma / Maaseudun EIP-innovaatioryhmät.