Hyppää sisältöön

Savesta rapaten ja maalaten

Savesta rapaten ja maalaten. Kurssilaisia työpajassa.

Yleinen, helposti muokattava ja edullinen savi on ollut yksi ihmisten eniten käyttämiä rakennusmateriaaleja. TTS Työtehoseuran opiskelijaryhmä tutustui saven käyttöön ja hyvän saven ominaisuuksiin Puuversio-hankkeessa.

Raakasavi on ekologista ja täysin kierrätettävissä, eli savea voidaan käyttää yhä uudelleen ilman sen ominaisuuksien heikkenemistä. Kuivunut savi voidaan palauttaa uuteen käyttöön kastelemalla. Savirappaus on luonnonmukainen, helppohoitoinen ja elävä ratkaisu sisäseinien ja pintojen käsittelyyn. Savimaalaus puolestaan on yksi ihmiskunnan vanhimpia maalaustapoja, sillä mineraalien värjäämää maa-ainesta on ollut helppo hyödyntää. Savea voidaan käyttää myös rakentamisen runkomateriaalina. 

Saven valinta ja käyttö  

Suomen vanhimmat tunnetut savirakennukset ja savirappaukset ovat 1700-luvulta ja keskittyvät Varsinais-Suomeen, missä savea on ollut helposti saatavilla. 1950-luvulle asti Suomessa on rakennettu satoja erilaisia savirakennuksia, joista jäljellä on enää parisen sataa. Savi on rakennusmateriaalina päässyt pitkälti unohtumaan, mutta ekologisten tarpeiden ja tunnustettujen terveyshyötyjen myötä se on alkanut kiinnostaa uudelleen.  

Savirappaus soveltuu erityisesti luonnonmateriaaleista rakennetuille pohjille, mutta se voidaan tehdä myös harkko- ja betonirakenteen päälle. Savirappaus sopii sekä uudisrakentamiseen että vanhojen rakennusten remontointiin. Perusainekset ovat savi, hiekka, vesi ja sidosaineena luonnonkuitu, kuten hamppu tai olkisilppu. Suomalaista, jopa kotipihan savea voi käyttää, mutta sen koostumus on testattava ennen rappaustyötä. Materiaalia voi ostaa myös valmiina savijauhelaastiseoksena.  

Savirappauksen työvaiheet ovat yksinkertaiset, mutta työ vaatii silti osaamista. Toisin kuin monet muut rakennusmateriaalit, saven työstö ei vaadi suojavarusteita tai raskaita työkaluja. Väriltään savirapattu seinä voi olla lähes minkä värinen tahansa, sillä pintarappauksen voi värjätä luonnonmukaisilla pigmenteillä. Suomessa savi on luonnostaan harmaata, mutta muualta maailmasta löytyy esimerkiksi myös keltaisia tai punaisia savilaatuja. Rappaus voidaan pintakäsitellä savimaalilla, liima- tai kalkkimaalilla tai paperitapetilla. Pintakäsittely on hengittävyyden kannalta oleellista: savirapatuista pinnoista ei saa tehdä höyryä läpäisemättömiä väärillä materiaalivalinnoilla. Valmiina savirappaus näyttää ja tuntuu miltä tahansa rapatulta pinnalta.  

Savirappauksen hyödyt  

Savilaasti on biohajoava ja myrkytön materiaali, joka ei vapauta haitallisia yhdisteitä. Oikein tehty savirappaus suojaa seinää liialliselta kosteudelta hyvän diffuusion ja alhaisen tasapainokosteuden ansiosta. Se tasaa myös sisäilman kosteutta, parantaa sisäilman laatua ja toimii samalla lämmön- ja äänieristeenä sekä palokatkona.  

Savirappaus voi olla yksi-, kaksi- tai kolmekerroksinen riippuen käyttötarkoituksesta. Mitä paksumpi savikerros, sitä paremmin sen hyödyt pääsevät esille. Suurin kustannus savirappauksessa on työ. Savilaasti sopii sellaisenaan kaikkiin kuiviin huoneisiin. Myös keittiön ja kylpyhuoneen seinät, jotka eivät ole alttiita juoksevalle vedelle, voi rapata savilaastilla. Tällaiset pinnat voidaan käsitellä luonnonvahalla, jotta ne kestävät pyyhkimistä ja roiskeita. Seinät, jotka ovat alttiita vedelle, kuten suihkutilat, suositellaan rapattavaksi tyyliin sopivasti esimerkiksi kalkkilaastilla ja tadelakt-tekniikalla.  

Savirappaus nostettava marginaalista  

Savirappaus on vielä rakennusalan marginaalissa, mutta sen käyttö on vähitellen lisääntymässä. Vastuulliset rakennuttajat ovat yhä kiinnostuneempia luonnonmateriaaleista. Savirappaus on tekniikka muiden pintakäsittelyjen joukossa. Jotta se ei jäisi vain harvojen osaamiseksi ja saataisiin siirtymään pois marginaalista, sen tulisi olla yleisesti osa laajempia rakennusalan ja pintakäsittelyjen ammatillisia koulutuksia.  

Savimestarit (www.savimestarit.fi) on eräs alan näkyvä toimija. Savimestarit tarjoaa kursseja, joissa opetetaan savirappauksen tekniikoita ja savimaalien valmistusta. Savimestarien Suveka Kymäläinen kävi myös Työtehoseurassa innostamassa yrittäjiä saven pariin Puuversio-koulutuksessa, jossa kehitetään osaamista biopohjaisista ja ekologisesti kestävistä materiaaleista.   

 
Savi on luonnollinen vaihtoehto sisämaalaukseen  

Savimaalauksen osaaville tekijöille on tällä hetkellä jo enemmän töitä kuin savirappaajille. Savimaali on täysin luonnonmukainen, hengittävä ja muoviton vaihtoehto sisätiloihin. Se koostuu savesta, luonnonpigmenteistä ja viljapohjaisesta sidosaineesta. Savimaalilla saadaan elävä ja mattapintainen, kosteutta tasaava maalipinta. Savimaalia voi sävyttää vielä rappausta voimakkaampiin sävyihin, mikä antaa laajemmat mahdollisuudet. Savimaalilla voi maalata esimerkiksi kattoja, seiniä ja myös sellaisia huonekaluja, jotka eivät joudu kovalle kulutukselle. Esimerkiksi tuolin pintaan tämä maali ei kuitenkaan sovellu, koska se ei kestä jatkuvaa hankautumista. 
 
 
Teksti ja kuvat: Minna Kuusela, TTS Työtehoseura  

Artikkeli on julkaistu alun perin Teho-lehdessä 1/2025  

Haku