Hyppää sisältöön
lehmiä laitumella

Työterveys ja turvallisuus teemasivusto

Teemasivustolle on koottu maatilojen työterveyteen ja työturvallisuuteen mukaan lukien ulkoisten tukirankojen eli eksoskeletonien käyttöön liittyvää tutkimustietoa. Tiedot perustuvat suurelta osin useisiin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen työturvallisuusapurahoilla rahoitettuihin tutkimuksiin. Teemasivustoa voivat hyödyntää maatalousyrittäjien, ‑lomittajien ja ‑työntekijöiden lisäksi alan opiskelijat, opettajat, neuvojat, edunvalvojat, toimittajat ja muut asiantuntijat.

Hankkeen aikataulu:
Hankkeen toteuttajat: TTS Työtehoseura
Hankkeen rahoittajat:Maatalousyrittäjien eläkelaitos, työturvallisuusapuraha)

Maatiloilla esiintyy muun muassa vaihtelevista työoloista johtuen edelleen runsaasti työtapaturmia ja työperäisiä sairauksia. Erilaisten työperäisten vaarojen esiintyvyys ja niistä seuraavien terveysongelmien vakavuus tunnetaan nykyisin jo melko hyvin. Näitä tietoja kannattaa hyödyntää hierarkkisessa vaarojen torjunnassa, jossa torjuntakeinoja tarkastellaan ja toteutetaan niiden tehokkuusjärjestyksessä. Onnistunut vaarojen torjunta edistää työhyvinvoinnin lisäksi työn sujuvuutta ja kannattavuutta.

Teemasivustolla käydään läpi muun muassa maataloustyön erityispiirteitä työturvallisuuden kannalta, työperäisten vaarojen ryhmittelyä, maatalousyrittäjille korvattuja työtapaturmia, ammattitauteja ja muita työperäisiä sairauksia maatalousyrittäjillä, miesten ja naisten töitä ja turmia maatiloilla sekä hierarkkista vaarojen torjuntaa maatiloilla. Teemasivustolla on myös runsaasti linkkejä alkuperäisiin tutkimusraportteihin ja raporttien tiivistelmiä.

Teemasivustolle on myös koottu maatalous- ja puutarhayrittäjien sekä kalastajien käyttökokemuksia ulkoisista tukirangoista ruoan alkutuotannossa. Kokemusten mukaan testatut passiiviset ulkoiset tukirangat vähentävät fyysistä kuormittumista, ovat miellyttäviä pitää ja soveltuvat useisiin alan töihin, osaan kuitenkin varaumin. Osasta varaumia päässee eroon muuttamalla työtapaa.

Tulokset ja yhteenveto

Linkit ja julkaisut

Tänne tulee linkki!

Hankkeen yhteyshenkilö

Haku