Hyppää sisältöön
Kynä kädessä

Opintojen rahoitus

Selvitä opintojen rahoitus sekä saamasi tuet hyvissä ajoin ennen opintojen alkamista. Yleensä koulutusmuoto vaikuttaa saamaasi tukeen ja tuen määrään. 

Kelan opintotuki

Aikuisille suunnattuihin ammatillisiin perustutkintoihin sekä ammatilliseen lisä- ja täydennyskoulutukseen voi saada myös Kelan myöntämää opintotukea, jos opinnot ovat päätoimisia.

Peruskoulun jälkeisen koulutuksen aikaiset tuet riippuvat koulutuksen laajuudesta ja opiskelijan henkilökohtaisesta elämäntilanteesta.

Aikuiskoulutustuki

Työllisyysrahasto myöntää omaehtoiseen koulutukseen osallistuville aikuisopiskelijoille aikuiskoulutustukea joko tutkintoon johtavaan opiskeluun tai ammatilliseen lisä- ja jatkokoulutukseen.

Tuen saadaksesi sinun tulee olla työ- tai virkasuhteessa tai toimia itsenäisenä yrittäjänä. Aikuiskoulutustuen saaminen edellyttää myös, että olet ollut vähintään kahdeksan vuotta työelämässä, nykyinen työsuhteesi on kestänyt vähintään vuoden ja olet opintojen ajan työstäsi opintovapaalla yhtäjaksoisesti vähintään kahden kuukauden ajan.

Työvoimakoulutus / RekryKoulutus

TE-palveluiden tarjoamat koulutukset ovat opiskelijoille maksuttomia. Työvoimakoulutuksen aikana voit saada samaa etuutta kuin työttömänä. Ansiosidonnainen työttömyysturva haetaan työttömyyskassalta ja peruspäiväraha sekä työmarkkinatuki Kelalta.

Myös omaehtoisia opintoja on mahdollista opiskella menettämättä työttömyysetuutta. Opiskelun tulee kuitenkin olla päätoimista opiskelua ja koulutuksen tulee olla tutkintoon johtavaa.

Oppisopimuskoulutus

Oppisopimus on määräaikainen työsopimus, jossa työnantaja kouluttaa uuden työntekijän tai jo työssä olevan työntekijän. Oppisopimuksen ajalta saat työnantajan kanssa sovittua vähintään työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Jos työnantaja ei maksa sinulle palkkaa koulutuspäiviltä olet oikeutettu opintososiaalisiin etuihin. Tietyin edellytyksin sinulla on mahdollisuus saada myös matkakorvausta.

Henkilöstökoulutus

Henkilöstökoulutus on yrityksen hankkimaa koulutusta työntekijöilleen. Koulutus voi olla tutkintotavoitteista ja yrityksen omiin tarpeisiin räätälöityä lyhytkoulutusta tai ammattitaitoa ylläpitävää esim. korttikoulutusta. Sovi näistä aiheutuneet kulut aina työnantajasi kanssa.

Ammattitutkintostipendi

Suoritettuasi ammatillisen tutkinnon sinulla on mahdollisuus hakea Työllisyysrahaston myöntämää ammattitutkintostipendiä. Ammattitutkintostipendi myönnetään ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaneelle henkilölle.

Haku