Hyppää sisältöön

Kainu – Kainuun yrittäjänaiset ja nuoret tiiviimpään verkostoon

Hanke on tarkoitettu kainuulaisille kaikkien alojen mikro- ja pk-naisyrittäjille. Myös yritystoimintaa suunnittelevat ovat tervetulleita. Osallistuminen on yrityksille maksutonta, ja samasta yrityksestä voi tulla mukaan useampi henkilö. Mukaan mahtuu 22 yritystä.

Kohderyhminä ovat myös paikalliset nuoret (18–29 v) sukupuolesta riippumatta, sekä etenkin turvetuotannon alasajon vuoksi työttömyysuhan alla olevat tai uutta suuntaa työelämässä etsivät miehet.

Hankkeen aikataulu:52024-8/2026
Hankkeen toteuttajat: TTS Työtehoseura
Hankkeen rahoittajat:EU:n Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF)

KAINU-hankkeessa vahvistetaan alueellista naisyrittäjyyttä, edistetään jatkuvaa oppimista työelämässä ja tuetaan yrittäjien pärjäämistä ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämistä. KAINU parantaa työssä jaksamista muuttuvassa työelämässä ja tarjoaa myös tilaa verkostoitumiselle ja yhteisöllisyydelle. Nuorten ja työttömyysuhan alla olevien miesten työllistymismahdollisuuksia parannetaan omilla toimenpiteillään.

Yrittäjille:

Mukaan tulevien yritysten nykytila ja haasteet kartoitetaan ja toteutetaan kammarivalmennuksien sarja. Kammarit ovat tehokkaita lähipäiviä Kainuussa, vaihtuvissa paikoissa kahden kuukauden välein.

Aiheita ovat:

Aloitus: Ennakointi ja suunnittelu 20.11.2024 
Oman osaamisen tunnistaminen 14.1.2025 
Digitaalisuus 19.3.2025 
Markkinointi 7.5.2025 
Biotalous ja uusi yrittäjyys 27.8.2025
Kestävä kehitys ja vastuullisuus 28.8.25 
Talous 22.10.2025 
Tuotteistaminen 14.1.2026 
Työssä jaksaminen 18.3.2026 
Tulevaisuuden yhteistyö 13.5.2026

Lisäksi voidaan toteuttaa joitain lyhyempiä Teams-tapaamisia tarvittavista teemoista. Valmennuspäivien välissä yrittäjien etenemistä tuetaan ja sparrataan. Mukaan voi tulla missä tahansa vaiheessa hanketta, mutta parhaan tuen ja edun saa, jos tulee mukaan heti alussa. Osallistuminen on yrityksille maksutonta. Hanke tarjoaa paitsi puitteet yhteistyöhön ja verkostoitumiseen, myös lounaat ja kahvit.

Nuorille:

Nuoria törmäytetään yrittäjien kanssa valittujen kammarien yhteydessä. Tavoitteina on auttaa nuoria löytämään oma ala, innostumaan yrittäjyydestä tai työllistymään lyhyt- tai pitkäaikaisesti, ja toisaalta yrittäjiä löytämään hyviä apukäsiä. Ensimmäinen yhteinen tapaaminen nuorten kanssa on maaliskuussa 2025.

Miehille:

Hankkeessa voidaan kutsua miehiä mukaan joihinkin yrittäjille järjestettäviin kammareihin. Heitä innostetaan uuden oppimisen pariin myös omien tapaamisten kautta. Tavoitteena on, että hankkeeseen osallistuvat miehet tunnistavat paremmin oman osaamisensa sekä mahdollisuutensa tulevaisuudessa.

Yhteyshenkilö

Haku