Ote opinnoista – opintojen tuen ja ohjauksen kehittämistä
Hankkeen tarkoituksena on selkiyttää ja parantaa oppimisen tuen järjestämistä ja järjestelmää systemaattisemmaksi osaksi toimintaa.
Tavoitteena on, että opintojen saavutettavuus, opiskelijoiden yhdenvertaisuus ja toisen asteen tutkinnon suorittamisen edellytykset paranevat. Lisäksi hankkeen päämääränä on vahvistaa opiskelijoiden hyvinvointia ja, että opiskelijoille pystytään tarjoamaan oikea-aikaista tukea eri muodoissa eri ympäristöissä. Hanke pyrkii myös tukemaan henkilöstön osaamisen kehittymistä ja tietoisuutta toimintamalleista sekä toimimista näiden mallien mukaisesti.
Oppimisen tuella tarkoitetaan laajaa kokonaisuutta, jonka muodostavat opintojen henkilökohtaistaminen, opinto-ohjaus, erityinen tuki / erityisopetus sekä muut opiskelijan opiskeluvalmiuksia ja hyvinvointia tukevat toimet. Oppimisen tuen keskiössä on opiskelija, jonka hyvinvointi, jaksaminen ja opintojen sujuvuus ovat tuen tavoitteina. Tähän sisältyy opiskelijoiden ohjauksen ja tukitarpeiden nykyistä systemaattisempi kartoittaminen sekä opiskelijan hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen pedagogisten tukitoimien ja yhteisöllisen opiskeluhuollon avulla.
Lue lisää: Hankeavustukset ammatillisen koulutuksen oppimisen tuen kehittämiseen 2024 | Opetushallitus (oph.fi)
Hankkeen aikataulu: | 2024–2025 |
Koordinaatio : | Työtehoseura ry |
Yhteistyökumppanit: | Suomen Ympäristöopisto SYKLI ja Suomen Yrittäjäopisto |
Hankkeen rahoittaja | Opetushallitus |