Hyppää sisältöön

Ketunkasvattaja keskiössä (KAKE)

Työmenetelmien kehittämishanke

Kohderyhmänä ovat Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen turkistuottajat. Tuloksista hyötyvät välillisesti myös hankealueen ulkopuoliset turkistilat sekä turkiselinkeinoon kytköksissä olevat muut elinkeinot sekä muut toimijat, jotka voivat hyödyntää hankkeessa tuotettavia tietokortteja ja videoita.

Hankkeen aikataulu:1/2021 – 12/2023
Hankkeen toteuttajat:Toteuttajina ovat yhteistyössä Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry ja Työtehoseura ry. Eläinten hyvinvoinnin osioon hankitaan asiantuntijapalvelua ostopalveluna. Toiminta-alue on Pohjanmaan ELY-keskuksen alue.
Hankkeen rahoittajat:Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Turkistaloudella on Pohjanmaalla huomattava aluetaloudellinen merkitys. Turkisalan yrittäjiä koettelevat tällä hetkellä taloudelliset haasteet ja huoli omasta jaksamisesta. Ketunkasvattaja keskiössä -hankkeessa keskitytään työmenetelmien kehittämiseen, ja tätä kautta kannattavuuden parantamiseen sekä ihmisten ja eläinten hyvinvointiin.

Tavoitteena on selvittää kettutilojen työn tuottavuutta ja yrittäjien työhyvinvointia rajoittavia tekijöitä sekä kehittämiskohteita työprosessien kehittämiseksi. Hankkeen toimet kohdistuvat käytännönläheisesti yrittäjiä ja työntekijöitä koskeviin aiheisiin: työn helpottamiseen, työn sujuvuuteen ja työn kuormittavuuteen, eläinten hyvinvointi huomioiden. Tavoitteena on parantaa yritysten toimintamahdollisuuksia ja tuottaa toimivia toimintamalleja työn kehittämiseksi.

Tietoa kootaan käytännönläheisillä työntutkimuksilla yrityskohteissa ja simuloiduissa olosuhteissa sekä yrittäjille suunnatulla kyselyllä ja kenttäneuvojien haastatteluilla. Tiedonkeruussa keskitytään työn kriittisiin haasteisiin ja työmenetelmien kehittämiseen. Tunnistettuja kehittämiskohteita käsitellään pienryhmätyöpajoissa ratkaisujen löytämiseksi ja konkretisoimiseksi. Ratkaisuehdotukset tuodaan yleiseen tietoon tietokorttien/-videoiden muodossa sekä tulosseminaarissa. Tietoa kustannustehokkaista ja eläinten hyvinvoinnin huomioivista toimintatavoista välitetään ketunkasvattajille mm. hyödyntämällä yrittäjien käytössä olevia sähköisiä viestintäkanavia.

Tulokset ja yhteenveto

Linkit ja julkaisut

Hankkeen yhteyshenkilöt

Haku