Rannikkokalastus – parhaita toimintatapoja
Kalastus on suuren turvallisuusriskin työtä, jota tehdään vaihtelevissa olosuhteissa sään armoilla. Tavoitteena on löytää kalastustyötä sujuvoittavia, helpottavia ja turvallisuutta lisääviä ratkaisuja. Ratkaisut voivat liittyä tekniikkaan, työolosuhteisiin tai -menetelmiin, turvavarusteisiin ym.
Hankkeen aikataulu: | 13.2.2020 – 31.12.2022 |
Hankkeen toteuttajat: | TTS Työtehoseura |
Hankkeen rahoittajat: | Euroopan meri- ja kalatalousrahasto |
Hankkeessa selvitetään tyypillisimmät työmenetelmät rannikkomerialueella tapahtuvassa ammattikalastuksessa alle 10-metrisillä veneillä. Hankkeessa tuotetaan tietoa nykytilanteesta kalastajien työtä seuraamalla, ja ammattikalastajat ja kalastuksen asiantuntijat tunnistavat kokemusperäisesti työhön liittyviä kehittämiskohteita projektiryhmän ohjaamissa työpajoissa.
Ratkaisuideoita tuotetaan yhteiskehittämisen työpajojen ja ideakilpailun avulla. Erilaisia teknisiä ratkaisuja, työn organisointimalleja ja työtapoja pilotoidaan kalastusyrityksissä. Niiden vaikutukset työn sujuvuuteen, fyysiseen kuormitukseen ja työturvallisuuteen määritetään ja toimenpiteiden toteuttamiskustannukset lasketaan.
Rannikkokalastuksen hyvät käytännöt
Tutustu alla olevasta linkistä ruotsinkieliseen sivuun (Bästa praxis i kustfisket):
Kalastajaan liittyvät ratkaisut:
- Väliasukuivapuku
- Päällysasukuivapuku (video)
- Eksoskeleton (ulkoinen tukiranka)
- Aktiivikuulonsuojaimet
- Radiokuulonsuojaimet suojaavat melulta ja mahdollistavat radion kuuntelun
- Hyvät käsineet tärkeät; sorminäppäryys säilyy ja pitävät kädet kuivina ja lämpiminä
- Suojahihat osa puseroa
- Suojalasit (aurinkolasit/ laskettelulasit) suojaavat auringolta ja viimalta
- Päähine suojaa auringolta
- Nostaminen kahden henkilön toimesta (toinen veneessä)
- Kalastus parityönä
- Kalamerkki helpompi kiinnittää pyrstöön kuin kiduksiin
- Turvallinen verestyskäytäntö (video)
- Palauttava taukojumppa
Veneeseen liittyvät ratkaisut:
- Keulaportillinen katamaraanivene (video)
- Kalankäsittelytaso (video)
- Sanko & köysi veden nostamiseen (video)
- Akkukäyttöinen vesipumppu
- Haka köysien ja letkujen nostoon vedestä
- Pitkävartinen haavi
- Käsikahva haavin pussin tyvellä
- Konehaavi (video)
- Kalasäiliöiden ”upotus”
- Verkonvetokone
- Venenosturi
- Kunnolliset nostoliinat ja koukut
- Koentasukka
- Koneellinen veto-/nostoapu veneessä
- Verkkosäkki
- Verkkojen lippumerkkiteline
- Veneen kiinnitys pikakiinnityskoukulla
- Puukolle vakiopaikka, josta se on helppo ottaa ja josta se löytyy
- Mittalauta kalan mittaamiseen
- Eristetty kalalaatikko
- Pyörivä selkänojallinen istuin
- Istumismahdollisuus veneen reunalla
- Veneen suhteellisen leveä taso keulassa ja reunoilla helpottaa kulkua
- Askelma veneen keulassa
- Aputanko veneen laidassa
- Veneen laidan sisäpuolella oleva kaide
- Otekohtia veneessä
- Kumimatto veneen koko pohjalla
- Hyvä veneen perän rakenne: moottori ”upotettu”
- Veneen reunojen oltava sileät verkon ”juoksemiseksi”; putket reunoissa
- Isohko moottori veneeseen nähden; nopeuttaa kulkua ja laajentaa pyyntialuetta
- Urakkanuppi ohjauspyörässä
- Hyvät valot veneessä helpottavat työskentelyä ja lisäävät turvallisuutta.
- Katos suojaa auringolta & osin vedeltä
- Nousuportaat
Satamaan liittyvät ratkaisut:
- Minipinkkari
- Tilavat ja isopyöräiset siirtokärryt
- Trukki kätevä peli satamassa
- Kiskonosturi
- Hyvä kelluvan laiturin korkeus – ei tasoeroa veneen laidan kanssa
- Kulkureitillä ei juuri tasoeroja, kaiteet kapealla noususiltaosalla
- Tukikaide laiturissa
- Apulaituriratkaisu keulakiinnityslaituriin
- Aputaso betoniponttonilaiturin kyljessä pienemmille veneille
- Autolla ajettava ponttonilaituri
- Ritilä laiturissa ohjaa veden pois laiturilta pesupaikalla
- Satamanosturi