Hyppää sisältöön

Työturvallisuuskortti

Tutkinto:Korttikoulutukset, rakennusala
Koulutusala:Rakennusala
Opetusmuoto:Päiväopetus
Paikkakunta:Vantaa

Työturvallisuuskortti

Teollisuuden yhteisillä työpaikoilla on kehitetty valtakunnallinen menettelytapa, jota kutsutaan työturvallisuuskorttikoulutukseksi, työturvallisuuden kehittämiseksi. Menetelmän kehittämiseen ovat osallistuneet teollisuusyritysten lisäksi myös työmarkkinajärjestöjen, vakuutusalan ja koulutusorganisaatioiden edustajat. Koulutus sisältää koulutusaineiston, yhden päivän kurssin, kirjallisen kokeen ja työturvallisuuskortin. Käytäntö otettiin käyttöön teollisuudessa vuoden 2003 alusta.

Tavoite

Huomioi
Ota mukaan koulutukseen myös älypuhelin, tablettitietokone tai kannettava. Koulutuksen koe on sähköisenä. Valmistaudu todistamaan henkilöllisyytesi koulutuksen alussa.

Hinta

Koulutuksen hinta 110 € + alv. Sisältäen koulutuksen, koulutusmateriaalin, aamu- ja iltapäiväkahvit sekä lounaan. Koulutusmaksu laskutetaan koulutuksen alettua.

Koulutuksen peruutusehdot

Koulutukseen osallistumisen voi peruuttaa viimeistään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta maksuttomasti. Myöhemmin kuin kaksi viikkoa ennen tilaisuutta tehdyistä peruutuksista perimme 50 % osallistumismaksusta ja myöhemmin kuin viikkoa ennen tilaisuutta tehdyistä peruutuksista.

Alkavat opinnot

Etsitkö päivitystä nykyiseen osaamiseesi?
Tarjonnastamme löydät juuri sinulle sopivimman vaihtoehdon kehittää osaamistasi. Katso alkavia koulutuksia:

Haku