Hyppää sisältöön

Väylä vastuulliseen liiketoimintaan elintarvikealalle

Tutkinto:Pätevyydet, asiantuntijakoulutus
Koulutusala:Esimiestyö ja työnjohto
Opetusmuoto:Etäopetus
Paikkakunta:

Toimitko elintarvikealalla?

Ota koppi vastuullisen liiketoiminnan tavoitteista

Väylä vastuulliseen liiketoimintaan elintarvikealalle on maksuton koulutuspolku – kasvuohjelma, jossa vastuullinen liiketoiminta kohtaa menestyksen.

Maksuttoman koulutuksemme avulla avautuu väylä vastuulliseen ja kannattavaan toimintaan niin kotimaassa kuin maailmalla.

Suomalaisille elintarvikkeille on kysyntää sekä kotimaassa että maailmalla. Ratkaisevaa on, miten kysyntä muutetaan menestykseksi kestävällä liiketoiminnalla. Me olemme täällä auttamassa sinua.

Koulutuksen alussa kartoitetaan yrityksesi tavoitteet, joiden pohjalta opintojen sisältö räätälöidään vastaamaan tarpeitasi.

Opiskelu soveltuu hyvin työn ohessa suoritettavaksi harjoitustehtävien liittyessä päivittäisiin työtehtäviin. Koulutus toteutetaan pääasiassa etäyhteyksin, yksilö- ja ryhmäohjauksena sekä työssäoppien.

Ilmoittaudu mukaan ja kehity yhdessä muiden yrittäjien kanssa.
Saat konkreettisia työkaluja vastuullisen liiketoiminnan kehittämiseen.

Hyödynnä verkoston kokemuksia ja luo synergiaa yhteistyössä muiden yritysten kanssa.

Tapaat kouluttajia, asiantuntijoita sekä muita elintarvikealan toimijoita ja voit luoda vahvaa verkostoa itsellesi

Koulutuksessa opit:

  • tekemään yrityksellesi ja sen tuotteille kestävyys- ja vastuullisuusarvioinnin
  • tunnistamaan kestävän liiketoiminnan kehityskohteet
  • ymmärtämään hiilijalanjäljen laskennan perusteet
  • tuntemaan elintarvikealaa koskevat ympäristö- ja vastuullisuusjärjestelmät ja sertifioinnit
  • tekemään vastuullisuudesta näkyvää

Koulutuksen sisältö:

  • Vastuullisuus ja kestävä toiminta, yrityksen ja tuotteiden kestävyys- ja vastuullisuusarviointi, hiilijalanjäljen laskenta ja kehittämisen kohteiden paikantaminen
  • Johdatus ympäristö- ja vastuullisuusjärjestelmiin ja sertifiointeihin, eri järjestelmien soveltuvuus omaan tuotantoon ja toimintaan, oman yrityksen sertifioinnin tarve
  • Johdatus materiaalitehokkuuteen, pakkausmateriaalit logistiikan, kiertotalouden ja ympäristövaikutusten näkökulmasta
  • vastuullisuus näkyväksi: muutokset toimintatavoissa, tuotantotavoissa, materiaaleissa
  • toimintamallien käyttöönotto
MODUULI 2
Asiakasymmärrys ja kestävän toiminnan kaupallistaminen
  • kestävien ja vastuullisten tuotteiden eriyttäminen tavanomaisesta, tuotteen erottuvuustekijät, vientituotteiden vastuullisuus, tuoteportfolion suunnittelu, kestävyystoimien vaikutus asiakaskokemukseen, palvelumuotoilun mahdollisuudet kestävän toiminnan kaupallistamisessa  
  • vastuullisuuden näkyminen yrityksen viestinnässä, vastuullisuuteen painottuvan viestintäsuunnitelman laatiminen, toimenpiteiden käynnistäminen
  • toimintamallien käyttöönotto

Koulutus on opiskelijalle maksuton.

Jos aihe on ajankohtainen, laita yhteystietosi alla olevan linkin kautta. Olemme yhteydessä!

Lisätietoja

Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Haku