Hyppää sisältöön

Simulaattorit kestävän kehityksen ajureina  

Ajosimulaattorien tarkoitus on simuloida erilaisia liikenne- ja olosuhdetilanteita kuljettajaopetuksessa ja niitä käytetään kaikissa ajokorttiluokissa. Etenkin vaikeita ja vaarallisia liikennetilanteita voidaan simulaattorilla harjoitella turvallisesti. Simulaattoriopetus ei saastuta ympäristöä eikä kuluta polttoainetta, eli on myös osa kestävää kehitystä.  
 

Simulaattorilla tapahtuva opetus on erittäin tehokasta, ja harjoitukset on suunniteltu niin, että ne vaikuttavat mahdollisimman paljon oikean auton ensimmäisiin ajotunteihin. Käytännössä opetellaan auton mittoja esimerkiksi käännöksissä ja peruutuksissa. Lisäksi varmistetaan liikennesääntöjen hallitsemista.  
 

Simulaattorilla tapahtuva opetus on erittäin tehokasta, ja harjoitukset on suunniteltu niin, että ne vaikuttavat mahdollisimman paljon oikean auton ensimmäisiin ajotunteihin.

Timo Manninen on toteuttanut Työtehoseurassa kymmenisen vuotta pääosin simulaattorikoulusta rekka- ja bussisimulaattorilla. – Opetus pyritään aloittamaan simulaattorilla linja-auton ajokorttiin tähtäävässä koulutuksessa. Näin saadaan vähennettyä opiskelijoiden jännitystä, aiheutetaan vähemmän vahinkoja oikeaan kalustoon, ja opiskelijoiden on helpompi aloittaa oikealla kalustolla. Osa simulaattorilla tapahtuvista käsittelyharjoituksista on mittojen puolesta aika haastavia. Eli mikäli selviytyy simulaattoritehtävistä kunnialla, niin oikealla linja-autolla se sujuu hyvin, kuvailee Timo Manninen.  
 

Simulaattoreilla toteutetaan myös ammattipätevyysopinnoissa ennakoivan ajon käytännön harjoitukset. Tämän suorittavat myös tavaralogistiikan, metsäkoneiden ja maarakennuksen opiskelijat. Työtehoseuran ajokorttiopetuksessa on opetusmäärä simulaattoreilla nykyään noin 5-10 prosenttia minimiopetusmääristä. Ammattipätevyysopinnoista opiskelijoille tulee siis vähintään seitsemän tuntia simulaattorilla.  

Simulaattorikoulutus tukee toki myös kestävää kehitystä ja hiilineutraaliutta. Se ei saastuta ympäristöä, vaikka tietysti sähköä tarvitaan laitteiden käyttöön.

Timo Manninen, kouluttaja

– Simulaattorikoulutus tukee toki myös kestävää kehitystä ja hiilineutraaliutta. Se ei saastuta ympäristöä, vaikka tietysti sähköä tarvitaan laitteiden käyttöön. Esimerkiksi aikaisemmin kävimme Huittisessa liukkaalla radalla, ja nykyisin se toteutetaan simulaattorilla. Vuositasolla jää siis pois tosi paljon polttoaineen käyttöä, kuvailee Manninen. – Lainsäädäntö antaa mahdollisuuden suorittaa opetusta simulaattoreilla enemmänkin, eli enimmillään puolet opetuksesta. 

Työtehoseura otti käyttöön ajosimulaattorin linja-autonkuljettajien koulutuksessa ensimmäisenä Euroopassa vuonna 2004. Vuonna 2006 Työtehoseura hankki rekkasimulaattorin, ja samana vuonna Nuolikujalle avattiin raskaan liikenteen simulaattorikeskus.  

TTS kouluttaa kuljettajia

Koulutamme satoja ammattikuljettajia vuodessa, kuorma-auton kuljettajiksi, yhdistelmäajoneuvonkuljettajiksi sekä linja-autonkuljettajiksi.

Tutustu täältä kuljetusalan koulutuksiin

Teksti: Minna Kuusela, Työtehoseura   
Kuva: Työtehoseura  

Haku