Hyppää sisältöön

Tutkittua tietoa: traktorityö kevenee avustavilla järjestelmillä 

traktorityö kevenee avustavilla järjestelmillä

Työtehoseuran tutkimuksen mukaan maatalous- ja urakointiyrittäjät ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä erilaisiin traktorityötä avustaviin järjestelmiin. Niistä koetaan saatavan monin eri tavoin kuljettajaan kohdistuvia hyötyjä useissa erilaisissa traktoritöissä.  

Eritasoisen ajoautomatiikan käyttö traktoreissa on yleisintä peltoalaltaan keskikokoista suuremmilla tiloilla tai koneurakoijilla, joilla on myös käytössään keskimääräistä uudempaa kalustoa. Työtehoseuran tuoreessa tutkimuksessa perehdyttiin erilaisten traktorityötä avustavien järjestelmien koettuun vaikutukseen kuljettajan työn määrään ja laatuun. 

Ajoautomatiikka ja taakseajolaite    

Traktoreiden ajoautomatiikassa hyödynnetään satelliittipaikannusta. Traktorissa oleva vastaanotin määrittää sijaintinsa muutaman metrin tarkkuudella satelliittisignaalien perusteella. Korjaussignaaleilla, erityisesti maanpäällisten kiinteiden tai liikuteltavien tukiasemien avulla, sijainti saadaan selville jopa senttien tarkkuudella.    

Ajo-opastinta, jota kutsutaan yleisesti myös ajouraopastimeksi, voidaan tässä yhteydessä kutsua ajoautomatiikan esiasteeksi. Ajo-opastin näyttää led-valolla kuljettajalle, mihin suuntaan hänen on ohjattava. Tämä järjestelmä, kuten myös alla mainitut kehittyneemmät järjestelmät, sopii käytettäväksi traktorin lisäksi myös esimerkiksi leikkuupuimurissa. Ajoavustin edustaa niin sanottua ajolinjan säilyttävää ajoautomatiikkaa. Ajoavustin pitää traktorin kuljettajan etukäteen ohjelmoimalla linjalla, jolloin kuljettajan ei tarvitse ohjata traktoria muualla kuin pellon päisteissä. Ajoavustimia kutsutaan ”markkinointikielessä” usein automaattiohjaukseksi, joka kuitenkin edustaa vielä kehittyneempää teknologiaa.  

Traktorin ohjausta kannattaa kutsua automaattiseksi vasta, kun järjestelmään on integroitu päisteautomatiikka, joka hoitaa myös käännökset ja työkoneen toiminnot päisteissä eli pellon päädyissä. Ajoautomatiikkaa käytettäessä kuljettajan täytyy ohjelmoida laitteeseen etukäteen peltolohkon rajat, mahdolliset kiinteät esteet pellolla ja halutut ajolinjat.  

Traktorin taakseajolaite puolestaan sisältää 180 astetta kääntyvän istuimen ja hallintanojan, takaohjauspyörän, polkimet ja muut hallintalaitteet. Tämä mahdollistaa sen, että kuljettajan rintamasuunta ja katse ovat juuri työskentelyalueelle. Traktori voi kulkea joko eteen- tai taaksepäin tai pysyä paikoillaan. Taakseajolaitetta voidaan käyttää myös ajoavustimen tai automaattiohjauksen kanssa.     

Koettuja hyötyjä ja haasteita 

Ajoautomatiikasta on todettu saatavan peltoviljelyssä taloudellisia, ympäristöön kohdistuvia sekä ihmiseen eli kuljettajaan liittyviä hyötyjä erityisesti tuotantopanosten tarkentuvan käytön ansiosta. Työjälki on tasalaatuista: peltoon ei tule päällekkäistä ajoa eikä suorariviseen kasvustoon aukkopaikkoja. Tämä edistää mahdollisuuksia päästä hyvään ja tasalaatuiseen satoon.  

Työn määrään ja laatuun liittyviä hyötyjä ovat, että ajoautomatiikan – ja myös taakseajolaitteen – koetaan vähentävän kuljettajalta erityisesti fyysistä ja hieman myös psyykkistä kuormittumista, lisäävän työturvallisuutta sekä ajotyön mukavuutta ja tuottavuutta. Erityisesti alaselän ja niskan kiertyneet työasennot vähenevät. Tuottavuutta voidaan mitata tuotoksena aikayksikköä kohti, kuten hehtaareina työtuntia kohti. Näihin seikkoihin esitetään kuitenkin muutamia poikkeuksia tai ehtoja. 

Ajoautomatiikan käyttö voi osaltaan kannustaa venyttämään työpäiviä, jolloin vaarana voi olla tarkkaavaisuuden heikkeneminen ja jopa rattiin nukahtaminen. Joskus ajoautomatiikkaan voi tulla äkillinen häiriö tai ajolinjalle voi ilmaantua väistettävää. Kuljettajan on pysyttävä valppaana, joten työtä on muistettava tauottaa. Myös riittävästä nesteen ja ravinnon saannista on huolehdittava.  

Ajoautomatiikan riippuvuudesta häiriöttömästä satelliittipaikannuksesta ollaan myös huolissaan. Esimerkiksi kuluvan vuoden keväällä poikkeuksellisen voimakas aurinkomyrsky aiheutti haittaa monella tilalla. Järjestelmiä voidaan myös häiritä tahallisesti ihmisen toimesta.  

Ajoapu-tutkimus pähkinänkuoressa  

Kirjoitus perustuu Työtehoseurassa vuosina 2023–2024 toteutettuun Traktorityötä avustavien järjestelmien vaikutus kuljettajan kuormittumiseen (Ajoapu) -tutkimukseen.  

Tutkimuksessa perehdyttiin viiteen keskeiseen traktorityötä avustavaan järjestelmään: ajo-opastimeen, ajoavustimeen ja automaattiohjaukseen sekä päisteautomatiikkaan ja taakseajolaitteeseen. Aineistoa kerättiin kirjallisuuskatsauksella sekä kokeneiden yrittäjien haastatteluilla ja työtä seuraamalla. Tutkimus rahoitettiin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen työturvallisuusapurahalla. Käytännönläheinen sähköinen tutkimusraportti tulee syksyllä Doria-julkaisuarkistoon: https://www.doria.fi/handle/10024/188210 

Teksti ja kuvat: Janne Karttunen, TTS Työtehoseura

Tämä artikkeli on julkaistu TEHO-lehdessä 3/2024.
Voit lukea TEHO-lehden digitaalisena näköislehtenä maksutta täältä.
 

Haku