Hyppää sisältöön

Työntutkimus ja työn tuottavuus

Yrityskohtaiset työntutkimuspalvelut ja työntutkijan valmennusohjelma tarjoavat yrityksille ja ammattilaisille välineitä työn tuottavuuden parantamiseen. TTS Työtehoseurassa työn kehittäminen on kokonaisvaltaista työolojen, -menetelmien ja -tapojen sekä prosessien parantamista ihmisten hyvinvoinnin ja työpaikan tuottavuuden parhaaksi. Asiakkaitamme ovat erikokoiset yritykset, yhteisöt ja eri ammattikuntien toimijat. Sujuva työ on kaikkien yhteinen tavoite.

Työntutkimus tuo sujuvuutta työhön

Tunnetaanko työpaikallasi, mihin aika kuluu, mitkä tekijät aiheuttavat häiriöitä tai miten suoritusedellytyksiä voi parantaa? Työntutkimus on menetelmä, jonka avulla tuotetaan systemaattista tutkittua tietoa työstä tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantamiseksi.  

Työn tutkiminen toimii työn kehittämisen kivijalkana.  Käyttämämme menetelmät soveltuvat monipuolisesti eri kohteisiin, niin teollisuuteen, logistiikka-alalle, julkiselle sektorille kuin palvelualoille. Työntutkimuksen laajuus määräytyy aina asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti.

Työntutkimuksella selvitetään, mitä työ sisältää ja miten sitä tehdään. Se myös jäsentää ja selkeyttää työhön ja sen tuotoksiin vaikuttavia tekijöitä. Työntutkimus on systemaattista kehittämistoimintaa, jonka avulla työtehtävien ja -prosessien laatua, tehokkuutta ja kuormittavuutta voidaan tarkastella ja analysoida kehitystoiminnassa.

Referenssejä yrityksiltä

Jokainen työntutkimusprojekti alkaa keskustelulla, jonka pohjalta räätälöidään yrityksen tarpeisiin sopiva toteutustapa. Työntutkimuksia on tehty useilla eri toimialoilla. Laajuus vaihtelee parista asiantuntijapäivästä pitkäkestoisiin toteutuksiin. Työntutkimuksen menetelmät soveltuvat toimistotyöstä tehdastyöhön. Tutuiksi ovat tulleet muiden muassa:

  • puuta jalostava teollisuus
  • muoviteollisuus
  • huonekaluteollisuus
  • elintarviketeollisuus
  • konepajateollisuus
  • kaupan ala
  • sosiaali- ja terveysala
  • koulutusala
  • maatalous-, puutarha- ja metsäala

Asiakasyritysten kertomaa:  

  • Työntutkimuksen tulosten pohjalta tekemistä on yksinkertaistettu ja tuotannon seurantaa parannettu. Keskustelu on nyt avoimempaa.”
  • ” Hyötyinä ovat olleet parannus etukäteissuunnitteluun sekä huomio koneiden ergonomiseen käyttöön.”
  • ” Selkeä lista kehityskohteista ja ideoista, jotka ovat hyödyksi investointi- ja henkilöstösuunnittelussa.”
  • ” Tuloksista löytyy ammennettavaa pidemmälle ajanjaksolle yrityksen kehittämiseen.”

Tuottavuutta ja työhyvinvointia yrityksille

TTS Työtehoseuran työntutkimuksen asiantuntijat tarkastelevat tutkimuksen kohteena olevaa työtä ulkopuolisin silmin sen kehittämiseksi. Työntutkimuksella etsitään yhteistyössä henkilöstön kanssa vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Miten työaika jakautuu?
  • Mikä aiheuttaa häiriöitä työssä?
  • Mitä kehittämistarpeita ja hyviä käytäntöjä työssä esiintyy?
  • Miten parantaa työhyvinvointia ja turvallisuutta? 
  • Miten kehittää työn sujuvuutta?

Työntutkimuksen avulla pystytään nopeasti pureutumaan tuottavuuden olennaisiin haasteisiin toimialasta ja yrityksen koosta riippumatta. Tulokset auttavat luomaan järjestelmällisyyttä, osallisuutta ja jatkuvuutta työpaikan omalle kehittämistyölle. Työprosesseja tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta: taloudellisesta, teknologisesta ja inhimillisestä näkökulmasta.

Osallistava työntutkimus: työntekijät mukaan kehittämiseen

Työtehoseurassa konseptoidussa osallistavan työntutkimuksen mallissa otetaan vahvasti henkilöstö mukaan työn kehittämiseen. Työntutkimuksen tuloksina saadaan

  • Tutkittua tietoa työnkulusta ja ajankäytöstä
  • Ulkopuolisin silmin havaittuja konkreettisia kehittämiskohteita
  • Työntekijöiden kokemusperäistä tietoa työn kehittämiseen
  • Välineitä sujuvaan työhön ja henkilöstön perehdyttämiseen

Osallistavan työntutkimuksen mallissa tärkeässä roolissa ovat tutkittu tieto ja kehittämistyöpajat, joissa kehittämiskohteita tunnistetaan ja ratkaisuehdotuksia ideoidaan ja arvioidaan yhdessä henkilöstön kanssa.

Kuva: Työntutkimuksen kokonaisuus muokataan yhdessä asiakkaan kanssa. Työntekijät osallistuvat kehittämistyöhön projektin eri vaiheissa. Osallistavaan työntutkimukseen voi sisältyä myös kehittämisvalmennusta työntekijöille.

Työntutkijan valmennusohjelma

Työtehoseura kouluttaa työntutkijan valmennuksessa työn kehittämisen asiantuntijoita. Valmennus soveltuu eri toimialoille kaiken kokoisille organisaatioille. Näkökulmana on kokonaisvaltainen kehittäminen yrityksen tuottavuuden, kilpailukyvyn ja henkilöstön työhyvinvoinnin edistämiseksi.

TTS Työtehoseuran työntutkijavalmennuksessa opit työntutkimuksen kokonaisvaltaisena työtapojen, työolojen ja prosessien kehittämisen menetelmänä. Valmennuksen hyväksytysti suorittamalla saat pätevyyden toimia työntutkijana, valmiudet soveltaa työntutkimuksen eri tekniikoita käytännössä ja ymmärryksen eri kehittämispolkujen mahdollisuuksista. Tärkeänä osana työn tuottavuutta ja hyvinvointia on työympäristön ja työhön liittyvien kuormitustekijöiden huomioiminen.

Aiheina ovat mm.:
• Työntutkimuksen kokonaisuus
• Työntutkimuksen tekniset menetelmät
• Joutuisuus ja normaaliaikatutkimus
• Aikastandardi
• Menetelmätutkimus
• Kuormitustekijät työssä ja ergonomia
• Hyvän työn ominaisuudet
• Työntutkijan apuvälineet


TTS Työtehoseura on kouluttanut jo yli 100 työntutkijaa. Monipuolinen sisältö on saanut hyvää palautetta.

  • “Työntutkimusvalmennuksessa näki konkreettisesti, miten tietoa työstä kerätään ja jalostetaan.”
  • “Työnkulkukaavioiden laatiminen, työohjeiden ja laatuvaatimusten kirjaaminen tekee työstä näkyvää.”
  • “Monipuolisuus yllätti! Työn kehittäminen on muutakin kuin ajan mitta

Työntutkijan valmennusohjelma alkaa vuosittain tammikuussa

Lisätietoja

Haku